Vielä säätelen hieman pörssiosakkeiden osto-ohjelmaani, mutta näyttää siltä että se ylettyy nyt kevääseen 2010. Ostot puolitoistatonnia kuussa tai kolmisen tonnia kahdessa kuukaudessa. Maltillisesti vaanin kiinnostavimpia tarjouksia ja käyn ostoksilla. Nokian eilinen romahdus oli jännittävää seurattavaa. Yleinen mielipide keskustelupalstoilla ja muutenkin oli se, että gorilla tekee ”veret seisauttavan” tuloksen. Hurmosta ja uskoa. Tarttui se silti melkein itseenikin. Huippuhyvät tunnelmat laittavat kuitenkin aina pelkäämään pahinta. En ollut mukana Nokia-päivän tapahtumissa. Illalla kuitenkin ostin pienen erän Nokiaa ikuiseen eläkesalkkuuni. Osinkokin on vielä irtoamatta. Tulevina vuosina varmaankin ostan lisää kun hinta on kohdallaan. Nyt oli ehkä vielä vähän hintavaa makuuni.
Projektisalkkuni on syntynyt uudelleen. Sipaisin TeliaSoneraa kassiin ja miksipä en olisi niin tehnyt. Spekulaatiot nostattavat kurssia ja tällä laineella voi jonkun matkaa ratsastaa. Miten tilanne etenee, on tietenkin toinen juttu, ja voi tässäkin hävittää rahojaan ja polttaa näppinsä. Telsu siis taas salkussa.
Elisan mahdollinen pääomanpalautus ja ensi kevään osinkotuotto näyttävät niin houkuttelevalta, että palanen yhtiötä saattaa päätyä pian salkkuun.
Periaatteenani on sijoittaa listaamattomista osakkeista saadut osingot uudelleen listaamattomiin. Tänä vuonna ostin hieman listaamattomia puhelinyhtiöitä, Osuuskunta KPY:tä ja Satakunnan Teletietoa. Osingot ja maltillinen arvostus lienevät listaamattomien kanssa ainoita järkiperusteita.