Markkinoiden vahva nousu ihmetyttää. Ei silti että siitä harmia olisi. Olen ostellut hieman salkkuun Xact Bearia siinä toivossa, että tehtäisiin vähän alaspäin liikettä, mutta tätä kriisijaksoa seurattuani en uskalla lausua itsevarmoja ajatuksia markkinoiden suunnasta. Kirottua on moisten ennusteiden laatiminen. Parempi pitää halpaa tavaraa salkussa ja kaapia lisää halpaa päälle.
Silti tarkastelin äskettäin salkkuni kokonaisuutta ja liialliselta tuntuvaa hajautusta, ja päätin hieman hyödyntää kurssien nousua. Hankkiuduin eroon muutamasta osakkeesta. Näin sain ainakin hieman salkkuani ohennettua ja käteisosuutta kasvatettua uusia ostoja varten. Samalla tulen täysin rikkoneeksi holdaamisen periaatteita. Mutta minkäs teet – kovaksikeitetty bullero ei muuksi muutu.
Pois lensivät Kesko B, Kemira ja Tieto. Kaikki voitollisesti. Tieto tuotti jotakin 40%. Jos nuo halpenevat alle aiempien ostohintojeni, niin saatan taas harkita ostoja. Katsotaan nyt.
Olen kiinnostunut norjalaisesta Fred Olsen Energystä. Se tarjoilee kahdeksaa omaa porausalusta öljy- ja kaasuteollisuudelle. Monien alusten sopimus on jo varmistunut. Yhtiö toisi salkkuni öljysektorille kaivattua hajautusta pois Venäjältä. FOE on myös hyvä osingonmaksaja. Nythän salkkuni öljysijoituspuoli on pelkkää RSX:ää ja RNE:tä eli Venäjäriskiä on sillä puolella riittämiin. Tuotoissa ei silti ole haukkumista. Venäjä-etf:t muodostavat nyt 8% sijoituksistani. Kiina on jäänyt pahasti jälkeen 2%:iin. USA:ssa sijoituksista on noin 5%.