Niin se vaan on, että sijoitusteni arvo on saavuttanut kaikkien aikojen uuden all time high -lukeman. Toisin sanoen salkkuni on kuronut romahduksen umpeen ja olen taas siellä mistä lähdin kierimään alamäkeä vajaat kaksi vuotta sitten.
Viimeksi nousukauden huipulla 2007 sijoitusteni arvo oli korkeimmillaan noin 73900 euroa. Siitä tultiin alas finanssikriisin ja Teliasonera-kohelluksieni merkeissä. Viime vuonna kirjasin arvonalennusta sijoituspääomalleni 14,5%. Vuoden 2008 lopussa sijoitusten arvo 63000 euroa. Tänään ja eilen sijoitusten arvo sinnitteli 74000 euron päällä.
Sijoitusaste on 100%, mutta vielä pitäisi tehdä ostoja. Siinäpä dilemma. Xact Bearia olen myynyt ja sitä on jäljellä vain hiukkasen. Pian myyn senkin pois ja se on varma dipin paikka.
Se mitä aion nyt tehdä, on välttää liiallista onnistumisen huumaa. Aion tutkailla vanhoja epäonnistumisiani osakkeiden parissa, liikkua pimeillä kujilla ja istua saluunassa selkä pianistiin päin.
Osinko40 sanoo
Onneksi olkoon, se että salkku laskee ei ole mitenkään mielekästä mutta niin se vaan ajan mittaan taas nousee.
Kunnon cowboy istuu aina nurkassa, ettei kukaan pääse ampumaan selkään.