Wanha Satama ja sijoitusmessut tuli taas tönittyä läpi. Bulleron vuotuinen pyhiinvaellus Katajanokalle on aina suuri tapaus vaikkei koko tapahtumaa yleensä muista odottaa. Se iskee aina kuin ilmaiseen sisäänpääsyyn oikeuttava kutsu.
Onhan se silti piensijoittajalle harvinaisempaa ja ehkä jollakin tapaa antoisampaa olla kuulemassa mediasta ja vuosikertomuksista tuttujen naamojen tarinoita livenä. Piinkovien toimarien naamasta tosin on vaikea lukea mitään, eikä änkytyskohdista kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhtiön tilasta.
Ja ahdasta oli. Se on näiden messujen perinne. Perinteiseen tapaan paikalla oli aikamoinen liuta vanhempia herrasmiehiä, mutta myös jonkin verran iPhone-puhelimistaan pörssikursseja F-salin takarivissä kyttääviä kloppeja.
Perinne on että poimin messuilta komeimmat kynät. En siis poimia kyniä kaikilta kojuilta vaan valikoiden. Kunniamaininnat menevät tällä kertaa Tapiolalle, Ålandsbankenille ja Vaconille.
Mitä messuilta jäi mieleen:
-Irlanti on silkkaa hälyä, jonka turvin euroa ajetaan alemmas. Meneillään on USA:n ja Kiinan valuuttasota. Portugali ja Espanja liittynevät vielä Irlannin seuraan.
-kasvua luvassa 2011 Kiinassa, Intiassa ja Venäjällä, euroalueella kasvu heikkoa ja velkaantuneisuus vallallaan. Edessä on pitkä hitaan kasvun jakso.
-sijoittajan kannattaa suunnata kehittyville markkinoille, mutta mieluusti kotimaisten osakkeiden kautta, jotka toimivat globaalisti: Amer, Kone, Nokia, Rapala, jne.
-tärkeää on sijoituskohteiden vakaus ja osingot.