Osakkeiden tuotot ovat alamaissa, kursseihin ei nyt odotella mitään riemukasta voittokulkua. Katseet ovat aika tavalla suuntautuneet osinkoihin, painotus on nyt niissä. Tuntuu että katse menee liiaksikin osinkoihin. Se saattaa ohjata osakesäästäjän ajatuksia sivuraiteille, tähyämään vain suuria osinkoprosentteja.
Yksi päivä pyyhkäisi pois kuukauden alavireen
Syyskuu lähti pörssissä vauhdikkaasti liikenteeseen, mutta on syytäkin. Meno on ollut aika pehmeää viime aikoina. Yksi päivä pyyhkäisi pois kuukauden alavireen.
Flirttailua indeksin kanssa
Osakesäästäjien keskusliiton toiminnanjohtaja Tomi Salo kertoi sijoituksistaan ja sijoitustyylistään Rahan jäljillä -nettivideossa äskettäin. Hänen salkussaan on sellaiset 25 osakelajia ja hän mietti että salkku alkaa liikaa muodostamaan jo lähes indeksiä. Sama tietysti omassakin salkussa, jossa luku kotimaisten pörssiosakkeiden kohdalla on 28.
Surkea osinkokevät 2010, amerikkalaisvahvistukset haussa
Tutkailin osinko- ja tulosennusteita ja täytyy sanoa että ei tämä kovin hienolta suomalaisille pörssiosakkeille näytä. Luvassa on surkea osinkokevät 2010. Osakkeiden tuloksissa on tälle vuodelle sellaisia romahduksia, että kokemamme pörssiromahdus täysimittaisena on täysin oikeutettu. Taas kerran kävi niin että kurssit ennustivat tulevaa.
Parhaat osingonmaksajat keväällä 2009
Kevät lähestyy ja osinkokautta odotellaan sekavin tuntein. On ollut hieman vaikeaa hahmottaa millaisia osinkoja tällä kertaa on tarjolla. Liikkeelle lähdettiin järjettömän suurista osinko-odotuksista ja lopulta päädyttiin pohtimaan pitäisikö osinkoja maksaa lainkaan. Pääministeri Vanhasen heittämä kehotus jättää osingot tällä kertaa maksamatta tuskin pysäyttää koko osinkovirtaa.
Pelastin rahani Kaupthingista, ostin Sampoa ja Ameria
Aion pysytellä vahvasti XACT Bearissa kiinni. Lasku on sen verran hurjaa. Pelastin perjantaina tehdyllä nostolla pari tonnia pois Kaupthingista, jonne olivat jääneet lojumaan. Rahat tulivat suomalaisen pankin tilille maanantaina. Salkussa tapahtunut viime aikoina aika paljon, en ehdi kaikkea tänne reaaliajassa raportoimaan.
Kurkistus B&H-salkkuun
Pitkän salkun raotus: Strategia: Sijoitetaan ajallisesti hajauttaen enintään pariinkymmeneen suomalaiseen ja ehkä muutamaan ruotsalaiseenkin pörssiosakkeeseen kolmen vuoden ajan. Tarkoituksena ostaa edullisin hinnoin laadukkaimpia osakkeita ja erinomaisia osingonmaksajia yli taantuman. Osingot käytetään osakkeiden lisähankintoihin. Elisa -odotan yhtiöltä kevään 2009 roiman osingon lisäksi pääomanpalautusta luokkaa 1,5 euroa/osake syksyllä 2008. Ei niin halpa kuin pitäisi salkkuuni, mutta minkäs […]
Neste oil ja Sampo pitkään salkkuun, GWS:ltä osinkoa
Olen käynnistänyt osto-ohjelman, tarkoituksena lasketella rahaa markkinoille hiljalleen parin vuoden ajan. Tajusin äskettäin, että vaikka olen ollut markkinoilla jo 2000-luvun alusta saakka, ei minulla ole koskaan ollut kunnon B&H-salkkua, jolla markkinoiden noususta hyötyisi täysipainoisesti. Jokaisena vuotena aivan alkua lukuun ottamatta olen jäänyt Helsingin indeksituotosta. Se ei ole kovin mairittelevaa sijoittajalle, joka kuvittelee tekevänsä omia viisaita […]
Parhaat osingonmaksajat keväällä 2008
Tänään pengoin erilaisia osinkoennusteita ja muita analyysejä yhtiöistä ja rakensin itselleni listaa osinkosuosikeista kevään 2008 osinkosatoa varten. Lista ei kuitenkaan ole vielä valmis ja lopullinen kuvio on auki. Vallitsevasta epävarmasta markkinaympäristöstä johtuen aion painottaa edullisesti hinnoiteltuja osakkeita ja vältellä romahdusyhtiöitä ja putoavia puukkoja vaikka osinkoprosentit olisivatkin hyviä.