Sijoitan pitkään salkkuun hankkiakseni itselleni eläketurvaa. Kun olen eläkeiässä, eläkkeitä tuskin enää tarjoillaan. Eläkevakuutusta minulla ei ole. Toinen lähtökohta on varmaankin se, että omassa työssäni työsuhteen jatkuvuus on aina ollut epävarmaa. Apulaisseriffejä tulee ja menee. Olen siis ajautunut etsimään taloudellisia puskureita toimeentulon turvaamiseksi.
En sijoita tullakseni rikkaaksi, rikkaus on yliarvostettu asia. Pidän yksinkertaisita asioista. Suunnitelmiin ei kuulu huvipursia, avoautoja tai arvoasuntoja. Sijoittaminen on kansankapitalismia, arkinen asia ja haaste. Laskut pitää maksaa ja jääkaappi saada täyteen ruokaa. Nuo ovat ensisijaiset tavoitteeni.
Sijoittajan on tutkittava yhtiöiden lisäksi myös omaa pääkoppaansa, hallittava pelkojaan ja ahneuttaan. On kohdattava pahin vastustaja – se joka katselee peilistä. Valtavasta määrästä viihteellistä talousinformaatiosta on suodatettava jotakin, jonka kanssa salkkua voi rakentaa. Pitää osata välttää gurujen paikalleen jumiutuneita teesejä ja paniikin tai hypen lietsojia, on pysyttävä viileänä, edettävä strategian mukaan. Iso kuva pitää yrittää säilyttää, eikä saa kadota yksityiskohtiin. Pessimistisimmänkin sijoittajan pitää kyetä uskomaan siihen, että markkinatalous jatkaa sortumatta. Näin ei syksyllä 2008 tuntunut olevan. Jenkkipankit menivät tosiasialliseen konkurssiin ja ihmettelimme onko kapitalismilla edessään kommunismin kohtalo. Ja kurssit sukelsivat.
Ehkä kiinnostavinta sijoittamisessa on yrittää saada homma toimimaan – siis rakentaa se toimiva osakesalkku ja sijoituskokonaisuus, joka ruokkii itseään ja tekee korkoa korolle vuodesta toiseen. Tämä on se haaste, tämä on se tavoite. Se on jonkinlaista ikiliikkujan rakentamista, silkkaa kylähulluutta.
En koe osakesäästämisen – tai osakesijoittamisen – kumpaa sanaa kukin omista poliittisista näkökohdistaan sitten haluaakin käyttää – olevan ristiriidassa työntekijyyden kanssa. Poliittisista syistä kaikenkarvaiset populistit kärjistävät näitä asioita ja vääristelevät tilanteita. Kukaan ei muista mainita sitäkään, että vuosittain jaettavista jättiosingoista menee jättipotti valtiolle – meille kaikille.
Itse olen sekä ammattiliittoon kuuluva työntekijä, että osakesäästäjä. Jos työväki haluaa ottaa haltuunsa tehtaat, kannattaa pistää palkasta sivuun ja ostaa osakkeita. On itsestään selvää että on myös muistettava kunnioittaa omistamiensa yhtiöiden työntekijöitä. Loppujen lopuksi olemme samassa veneessä, jota keikutamme yhdessä. Pidetään se pohjatappi paikoillaan.
Tavoitteeni ovat aika vaatimattomia – sellaisia kuin ne piensijoittajalla voivat olla. Kansalainen joka tekee kaupat rivitaloasunnosta 200 000 eurolla ja ottaa siihen suuren velkaosuuden, pelaa paljon suurempaa sijoituspeliä kuin minä. Onnea ja menestystä kuitenkin kaikille Suomen asuntovelallisille.
Sijoittaminen on lopulta kuitenkin vain yksi asia mitä me teemme täällä Tombstonessa. On täällä paljon muutakin. Usein istumme Virgilin kanssa kuistilla ja katselemme miten raavaat miehet tappelevat kadulla paljain nyrkein pölypilven keskellä. Toisinaan käy mielessä että heittäisi apulaisseriffin tähden laatikkoon ja alkaisi pyörittää saluunaa. Mutta enpä tiedä. Nyt eletään niin vaikeita aikoja.