Tänään pengoin erilaisia osinkoennusteita ja muita analyysejä yhtiöistä ja rakensin itselleni listaa osinkosuosikeista kevään 2008 osinkosatoa varten. Lista ei kuitenkaan ole vielä valmis ja lopullinen kuvio on auki.
Vallitsevasta epävarmasta markkinaympäristöstä johtuen aion painottaa edullisesti hinnoiteltuja osakkeita ja vältellä romahdusyhtiöitä ja putoavia puukkoja vaikka osinkoprosentit olisivatkin hyviä. En siis aio valikoida osakkeita pelkästään huippuhyvän osingon perusteella vaan poimia hyvistä osingonmaksajista itseäni kiinnostavat. Tällaisesta valintaprosessista ei välttämättä ole mitään hyötyä verrattuna siihen, että ostaisin kylmästi tasaosuuksin kymmentä listojen mukaan parasta osingonmaksajaa. Viime keväänä jätin osinkosalkustani pois kärkipään yhtiöistä Rautaruukin ja miten kävikään? Rautaruukki oli juuri se paras nousija. En silti koe viisaaksi tehdä pelkkää mekaanista osinkosalkun kokoamista. Karsin pois kalliit ja syöksykierteessä olevat.
Osa yhtiöistä maksaa useiden ennusteiden mukaan aika selkeästi tietynsuuruisia osinkoja, joidenkin yhtiöiden kohdalla ennusteet hajoavat pahoin eikä täyttä varmuutta osingon suuruudesta ole. Sitten on näitä pieniä yhtiöitä, joille saattaa olla vain yksi ennuste.
Tässä pohdintoja perjantain 30.11. kurssien mukaisten osinkoprosenttien mukaan.
TeliaSoneralta odotetaan aika yksimielisesti hieman alle 7% osinkoa. Yhtiö on maltillisesti hinnoiteltu ja defensiivinen ratkaisu. Tähän uskallan laittaa enemmän panoksia. Tämä saa osinkosalkussani suurimman painon. Ostelen kun TeliaSonera potee huonoa päivää. Myin äskettäin ison TeliaSonerapottini ja aloitan nyt uuden keräämisen(käyn siis turhaa kauppaa joka pienentää tuottojani).
Elisan osinkoratkaisu jakaa mielipiteitä. Ennustehaarukkaa raapii 0,9 eurosta aina 1,8 euroon. Parhaassa tapauksessa Elisasta saisi siis yli 8% osinkoa. Ilmassa on kuitenkin pientä epävarmuutta ja nähtäväksi jää millaisia kasvupanostuksia Elisa tekee. Otan tämän salkkuun, mutta olen hieman varovainen.
Uponor keikkuu osinkoennusteiden kärkipaikoilla 1,2 euron osakekohtaisella ennusteellaan. Tämä tarkoittaisi 7,5% osinkoa. Varmastikin Uponor on nyt kannattavampi ostos kuin vähän aikaa sitten maksaessaan 30 euroa. Uponorin pudotus on ollut raju. Loppuuko se tähän? Tuskin ainakaan sen takia että minä ostan sitä. Tätä pitää miettiä.
Erilaisissa ennusteissa melkoisen varmaksi hyvän osingon maksajaksi paljastuu Raute. Efektiiviset osinkoennusteet vaihtelevat 6-10%. Tämä suhdanneherkkä yhtiö on hinnoiteltu aika maltillisesti. Harkitsen ostamista.
Martelalle olen nähnyt kolmisen ennustetta ja niiden vaihteluväli on noin viidestä prosentista yli kuuteen nykyhinnalla. Martela on arvostettu maltillisesti tasearvoonsa. Suhdanneherkkä se on tietenkin. Lisäksi osakkeen kurssikehitys on syöksähtänyt äskettäin alasuuntaan. Harkitsen ostamista.
Sampo ja Aspo, joita minulla jo on vähän salkussani, ovat tietenkin molemmat ilmiselviä osingonmaksajan ystäviä. Ne pysyvät nyt salkussa ja pidätän oikeuden ostaa lisää.
Hieman yllättäen huomasin myös, että salkkuuni aikoinaan päätynyt Lännen tehtaat saattaa maksaa kelvollista osinkoa, jopa 5% nykyarvostuksellaan. Tämä ei tietenkään vielä pelasta sitä tosiseikkaa että osake on 20% tappiolla.
Rautaruukilta lienee luvassa kelpo osinko, mutta osake on ollut huonossa hapessa, eikä oikein innosta. Pitää tutkailla lisää. Outokummusta ei ole näkemystä. Ahlströmin näkymät ovat jonkin verran sameat, osinko varmaan hyvä. Alma media vaikuttaa kalliilta hyvästä osingostaan huolimatta, Talentum tuntuu kuin pysähtyneen. Sponda on ollut laskussa enimmän osan vuotta.
Kaiken kaikkiaan saatan painottaa TeliaSoneraa aika tavalla muiden kustannuksella, mutta samanlaisia siivuja kuin minulla on Elisasta, noin 3000 euroa, saatan rakentaa kiinnostavimpien osinko-osakkeiden osalta.
Osinkosalkussa nyt(paino%):
TeliaSonera (8,4)
Elisa (4,5)
Aspo (2)
Sampo (1,4)
Lännen tehtaat (1,2)