Aika surkea juttu että Nokian Panimo on pahoissa vaikeuksissa vesikatastrofin vuoksi. Yhtiöllä on kelvollisia tuotteita. En ole yhtiöön sijoittanut varojani, mutta pari kertaa olen melkein sijoittanut Laitilan Wirvoitusjuomatehtaaseen.
B&H-salkun kasaamisen ensi askeleet on otettu. Ne ovat hyvin pieniä askelia, pieniä eriä. Kun myynnissä on järkyttävän halpaa tavaraa niin kiinni pitää käydä. Varaudun toki siihen, että osinkojen jälkeen kurssit notkahtavat löytääkseen maanpinnan jossakin vaiheessa myöhemmin.
B&H-sisältö:
Martela, Raute, Lännen tehtaat ja UPM-Kymmene. Kaikkia pienin osuuksin. Koko B&H-salkun arvo vaivaiset 5000 euroa. Viimeisin hankinta on UPM-Kymmene.
Osinkosalkussa:
TeliaSonera(pari tonnia turskaantuneena), Elisa, Ilkka2, Metso. Suurimmat painot TeliaSonerassa ja Metsossa.
Näiden osinkoyhtiöiden kanssa nyt tunnustellaan jäätä ja varotaan avantoon(uudelleen) putoamista.
Olen merkinnyt laskumarkkinoita kontraavat instrumentit ja niiden tutkimisen työlistalleni, mutten ole ehtinyt asiaa vielä edistää.
Anonymous sanoo
pitaa tarkistaa:)