Wyatt Earpin sijoituspäiväkirja

Sijoitusblogi yrityksestä koota tuottava osakesalkku

  • Etusivu
  • Postaukset
  • Salkku
  • Taustatietoa
    • Kirjoittaja
    • Toimintaympäristö
    • Strategia
  • Arkisto 2007-2016
    • Finanssikriisi
    • Laskukausi
    • Nokia
    • Osingot
    • Salkkutapahtumia
    • Sijoitusmessut
  • Ota yhteyttä
  • Vastuuvapauslauseke

Uponor romahti salkkuuni

16.6.2008 Kategoriassa: Salkkutapahtumia

Ostin Uponoria 10,90 hintaan. Hämmästyin miten alas osake on vajonnut. Olin keväällä asettanut exceliin osakkeelle tavoitehinnan 10 vuoden pohjatasolle 8,64 euron tienoille. En toki uskonut että se rojahtaisi näin alas, mutta ajattelin että tätä ”puukkoa” en kalliimmalla osta. Tuohon 8,64 euron hintaan on nyt matkaa vajaat 20%. Olen ottanut sen asenteen että pienen erän osaketta voi ostaa jo silloin kun asettamani tavoitehinta on 20% päässä. En ole B&H-ostoissani tätä sääntöä rikkonut muiden kuin Orionin, Sammon ja Elisan kohdalla. Tavoitehinnat olen laatinut vilkaisemalla 10 vuoden käppyröitä eli noin 10 sekunnissa per osake. Aika epätieteellistä. Olenhan bullero. Tosin olen huomioinut P/B-luvun ja nostanut tavoitehinnan korkeammalle jos oma pääoma on yhtiöllä tämän nousukauden aikana kovasti parantunut.

Uponor ei kuulu ihanneosakkeisiini. Uskon silti että se on kohtuullinen osingonmaksaja. Velkaongelmia ei ole. Varaudun siihen että se laskee osinkoaan reilusti ja maksaa enintään luokkaa 1 euron osingon keväällä 09. Tuolloinkin osinkoprosentti on 9,4. Se riittää. Osake voi myös testata rajojaan vielä reippaasti nykyistä alempana. Ostan sitten vielä vähän lisää. Periaatteessa olisi hyvä odottaa että kurssi rauhoittuu ja löytää pohjatasonsa. Sitähän Uponor ei ole vielä tehnyt vaan pudotus jatkuu ankarana.

Olen liikkeellä nyt pitkällä tähtäimellä.

Ai niin, lisäsin viime viikolla XACT Bearia, tasapainoa salkkuun.

FacebookTweet

Kategoriassa: Salkkutapahtumia

Wyatt Earpin sijoituspäiväkirja

Sijoitusblogi jo vuodesta 2007.

Viimeisimmät artikkelit

  • It`s happening again
  • Pari sanaa asioiden tilasta
  • Cityconia Brexit-romahduksesta

In Memories – Finanssikriisi 2008-2009

Osakesäästäminen pilaantuu uhkapeliksi

Pelko toimii

Pörssilasku testaa sijoittajan strategian

”Uusi normaali” jyrää

Salkku toipunut nopeasti finanssikriisin moukaroinnista

Tätä Nobel-palkittu maailmanlopun visionääri ei minulle kertonut

Silmitöntä pörssinousua

Kauppoja Xact Bearilla, nousupäivät elvyttäneet salkkua

Tikkaa heittävä guru osuu apinaan

Surkeita sijoituksia käännetaloudessa

Osakesalkku

Sjoitussalkku
Salkku-sivulle
  • Email
  • RSS
  • Twitter

Arkistot

Copyright © 2025 Wyatt Earpin sijoituspäiväkirja · Kirjaudu sisään