Wyatt Earpin sijoituspäiväkirja

Sijoitusblogi yrityksestä koota tuottava osakesalkku

  • Etusivu
  • Postaukset
  • Salkku
  • Taustatietoa
    • Kirjoittaja
    • Toimintaympäristö
    • Strategia
  • Arkisto 2007-2016
    • Finanssikriisi
    • Laskukausi
    • Nokia
    • Osingot
    • Salkkutapahtumia
    • Sijoitusmessut
  • Ota yhteyttä
  • Vastuuvapauslauseke

Laskutrendi jatkukoon, katse Ruotsiin

15.8.2008 Kategoriassa: Laskukausi

En odota laskusuunnan pörssissä hellittävän. Ei tästä näin helpolla voi päästä. Kunnon puuduttava lasku loistaa vielä poissaolollaan. Se on sellaista päivästä toiseen jatkuvaa laskua, jossa sijoittajan toivo katoaa, silmät puutuvat näytön punaväriin ja koko sijoitushomma alkaa vaikuttaa mielettömältä. Sellaisia tunnelmia minä kaipaisin. Ostaisin silloin kaksin käsin. En siis pidä pörssin viime aikojen positiivisestä vireestä. Se on vastoin suunnitelmiani. Kurssinousu ei innosta ostoksille. Odottelen siis. Kerään kuitenkin kontrapottia ja ostan osakkeita suunnitelmani mukaisesti. Tämän kuukauden ostovaltuutuksiani olen käyttänyt Elisan ja SanomaWSOY muodossa.

Ostettavaa pitäisi keksiä. UPM ehti jo tehdä nousupyrähdyksen. Odotan sen valumista. Cramo ja Ramirent eivät heikkoine näkymineen nyt innosta. Odottelen kaikessa rauhassa löytäisivätkö ne vielä uudelleen suunnan alaspäin.

Osinkoprosentit ensi keväälle näyttävät hulppeilta. Elisa(12%) ja Uponor(10%) kärjessä omalla listallani. Uponoria ei salkussa ole, mutta osinkotuoton houkuttelevuus on kiistaton. Omistamistani osakkeista ensi kevään osinkotykkejä kärkikymmenikössä(oman kirjanpitoni mukaan) ovat ainakin Orion, Kesko ja SanomaWSOY.

Ericsson kiinnostaa. Ei sen takia että ainakin suomalaissijoittajien naurunaiheeksi kohonnut Nokian kyykyttäjä Per Lindberg sitä suosittaa, mutta siksi, että yhtiö on heikoilla ja hinta mahtavasti alamaissa. Eikö ostoaika ole silloin kun kurssi on lyöty maahan? Sitkeyttä tämän kanssa tietenkin tarvitaan. Ostot tekisin tietenkin useammassa erässä. Ennen ostoa haluaisin kuitenkin nähdä vielä uuden dipin osakkeen hinnassa.

Muutenkin silmäilen ruotsalaisia osakkeita. Aikamoisia romahduksia on nähty lahden toisella puolella. Pörssien yhdistyessä taannoin kohuttiin siitä miten helppoa ja fiksua on ostella osakeita pohjoismaista. Nyt innostus on laantunut…

FacebookTweet

Kategoriassa: Laskukausi

Wyatt Earpin sijoituspäiväkirja

Sijoitusblogi jo vuodesta 2007.

Viimeisimmät artikkelit

  • It`s happening again
  • Pari sanaa asioiden tilasta
  • Cityconia Brexit-romahduksesta

In Memories – Finanssikriisi 2008-2009

Osakesäästäminen pilaantuu uhkapeliksi

Pelko toimii

Pörssilasku testaa sijoittajan strategian

”Uusi normaali” jyrää

Salkku toipunut nopeasti finanssikriisin moukaroinnista

Tätä Nobel-palkittu maailmanlopun visionääri ei minulle kertonut

Silmitöntä pörssinousua

Kauppoja Xact Bearilla, nousupäivät elvyttäneet salkkua

Tikkaa heittävä guru osuu apinaan

Surkeita sijoituksia käännetaloudessa

Osakesalkku

Sjoitussalkku
Salkku-sivulle
  • Email
  • RSS
  • Twitter

Arkistot

Copyright © 2025 Wyatt Earpin sijoituspäiväkirja · Kirjaudu sisään