Kasvatin taas XACT Bearin osuutta. Se on laskenut hipomaan nousussa olevan 200 päivän liukuvaa keskiarvoansa. Spekuloin laskutrendin puolesta. Laskukauden tunnelmat pörssissä ovat aika huvittavia. Välillä ollaan hurmiossa ja kiskotaan laidasta lähes ilmaisia osakkeita, seuraavana päivänä pusketaan paniikissa kaikki laitaan sillä maailma sellaisena kuin sen tunnemme on loppumassa.
Nyt täytyy pitää pää kylmänä. Ostoksia suunnitelman mukaan. Kurssit laskevat Suomessakin edelleen ja vasta kun kurssit ovat laskeneet niin paljon etteivät halvat osakkeet kelpaa enää kenellekään, on nousun aika. Kaikki ei tietenkään ole näin yksinkertaista, kukaan ei tiedä ajoituksesta. Siksi ostelen hiljalleen.
Olen huomannut että monet tekevät nyt ajallista hajautusta ostoissaan ja yrittävät näin toimia parhaitten oppien mukaan. Se on huolestuttavaa. Kun sijoittajat ovat oppineet toimimaan noin, ei se enää välttämättä toimi. On kiintoisaa nähdä miten markkinat etenevät ja millainen yllätys markkinoilla on tarjottavanaan ”keskihinnan alentajille”. Ainakin on syytä varautua tekemään ostojaan maltilla ja suurella taistelukassalla. Pörssimarkkinoilla näyttää välillä olevan tapana ”ravistella” kaikenlaiset sijoitusideat ja toimintamallit pois hartioiltaan.
Tiedäpä tuota silti – ehkä ajallisesti hajauttava arvosijoittaja on vielä voimissaan.
Oldenburgilta ilmestyi vuosikirja 2008. Hieno homma, pitää lueskellä läpi. Kovin paljon osakemuutoksia ei Phoebuksen salkussa ole ollut vuoden mittaan.