Tämä laskusuhdanne on niin herkullinen, että sen kunniaksi virittelin osakkeille uusiksi ostotavoitetasoni. Pääosin siis laskin tavoitehintoja. Otin lähtökohdaksi kylmästi 10 vuoden pohjahinnat ja naurettavalle tasolle virittelemäni p/b-hinnoittelun. Osingot ovat mitä ovat, mutta lyövät luultavasti ne muutaman prosentin korkotuotot mitä tileiltä saa kun lähitulevaisuudessa korot sukeltavat vielä lisää Euroopassakin.
Ramirent näyttäisi ensimmäisenä alittaneen uuden alas viritetyn tavoitehintansa. Rakennukset alkavat tuhoutua heti kun ne on rakennettu eikä yksikään kaupunki ole koskaan valmis. Työtä näillä firmoilla riittää. Silti – miten alas tämä osake voi päätyä? Sitä nyt seurailen – jos en ostaakseni, niin ainakin mielenkiinnosta. Cramo ja Rami ovat velkaisia, Cramo karmaisevan velkainen.
Tänä vuonna muuten ainoa kynä minkä otin talteen sijoitusmessuilta Wanhasta Satamasta oli Ramirentin. Vanhoista kolmisen vuotta sitten sijoitusmessuilta talteen ottamistani kynistä parhaiten vuosien koettelemuksia näyttää kestäneen FIM:in vihreä kynä. Nyt kun asiaa ajattelee niin ehkä se on jotenkin vertauskuvallista.
Sijoitusmessuilla vuosi 2009 näyttäytyi usvaisena. Asiantuntijoiden kommenteista jäi mieleen epävarma toiveikkuus, täydellinen pettymys ja epäusko. Mitään hyviä merkkejä ei ole näkyvissä, totesi eräs Arvopaperin paneelin osallistuja. Optimistisin luulo oli, että markkinoilla toipuminen voisi alkaa kesällä. Mielestäni tätä skenaariota kannattaa vielä viritellä pahemmaksi ja varautua ostamaan – jos ajallisesti hajauttaa – kauemmin.
Analyytikot toitottavat nyt miten pitäisi ostaa turvallisia tuotteita, että pitäisi ostaa taantumaa kestäviä osakkeita, defensiivisiä firmoja. Se tuntuu kummalliselta. Eihän taantuma ole ikuinen tilanne. Jos treidailee, voi tietenkin seurata syklin vaiheita ja vaihdella osakkeita salkussaan, mutta eikö nyt niin kuin muulloinkin olisi aika ostaa niitä laadukkaimpia osakkeita. Lähes kaikkien osakkeiden hinnat ovat laskeneet.
Ja tuumasta toimeen. Eli niitä laatuyhtiöitä. Kävin ostoksilla(ostot tehty toissaviikolla, ostoselitykset ja negatiiviset puolet ranskalaisin viivoin):
H&M, Ruotsi
-kuluttajavirastonkin alallaan suhteellisesti ottaen eettiseksi toteama
-pohjoismaiden parhaita firmoja
-korvaa Marimekon puuttumisen salkusta
-osinkoa
Google, USA
-käytän Googlen palveluja melkein joka päivä. Muutkin käyttävät. Tässä kohti haluan toimia niin kuin Peter Lynch.
-työntekijöillä siistit laavalamput työpöydillään(viittaan äskeiseen tv-dokumenttiin)
-huonoa: ei maksa osinkoa ja on pahuksen kallis