Olen bullero ja myönnän sen. Luin aikoinaan Elderin kirjan ”Trading for living” ja siinä hän kehottaa sijoittajaa ottamaan oppia AA-kerhosta. ”Olen alkoholisti” muuttuu Elderin käsittelyssä muotoon ”Olen häviäjä”. On parempi siemailla tappiota vain vähän kerrallaan ja katkaista putki, kuin antaa tappioiden syvetä viikkoja tai kuukausia.
Yksi varmimpia merkkejä bulleroudesta on ainainen väärä ajoitus. Periaatteessa kannattaa tehdä aina päinvastoin kuin minä sijoituksissani teen – ainakin lyhyellä tähtäimellä. Ajatus tästä heräsi tänään kun luin Arvopaperista uutisen ”Kiinasta kauhistuttavaa talousdataa”. Juuri eilen hankin FXI:tä eli siivun Kiinaa salkkuun homehtumaan. Ajoituksen mestari iski taas, oli johtopäätelmäni. Tietenkään asia ei tässä kohden ole näin yksinkertainen, mutta pahimmillaan se välillä on. Olen huomannut muutamia spekulatiivisia XACT Bear -kauppoja tehdessäni, että myytyäni pottini indeksi on yleensä kääntynyt nousuun, joskus jopa pari minuuttia myyntini jälkeen. Sama myös toisinpäin – eli ostettuani XACT Bearin olen huomannut ostaneeni paikallisesta huipusta. Lasku onkin sitten jatkunut useita viikkoja.
Mutta kaiken tämän olen toki huomannut jo aiemminkin ja siksi olen ryhtynyt pitkän salkun hankintaprojektiin. En enää tähtää tarkkaan ajoitukseen. Lyhyttä kauppaa käyn silti yhä silloin tällöin – nollatuloksin.