Sijoittaja Kim Lindström kertoilee näkemyksiään osakemarkkinoista ja osakkeista tuoreessa Taloustaito-lehdessä:
Yli 40 vuotta olen ollut sijoittaja, ja näihin vuosiin on osunut vain pari ajanjaksoa, jolloin on ollut yhtä edullista ostaa osakkeita kuin nyt. Toinen oli 1977 öljykriisin jälkeen ja toinen 1992 laman aikaan. Osakkeita sai silloinkin pilkkahintaan.
Olen vuorenvarma – jos osakemarkkinoilla ylipäätään voi olla varma mistään – että jonkin ajan kuluttua pörssiosakkeiden kurssitaso moninkertaistuu. Siihen voi kyllä kulua vuosia.
Kun pohditaan sopivia ostokohteita, esiin nousee seuraavia yhtiöitä, lainaukset lehdestä merkitty kursiivilla:
YIT
Voi olla että esimerkiksi YIT:n toipuminen kestää, mutta toisaalta kurssi on niin halpa, että siihen sijoittamisessakaan ei enää ole kovin suurta riskiä
HKScan ja Atria
Perinteisiä defensiivisiä yhtiöitä, mutta niiden kannattavuudessa on toivomisen varaa.
Stockmann
Kärsinyt kovasti siitä, että Lindex-kaupan ajoitus epäonnistui ja yhtiö velkaantui väärään aikaan.
Pankkiosakkeet
Olisin aika varovainen, vaikka ne voivat nyt olla hyvinkin halpoja…kun taantuma etenee, alkaa syntyä luottotappioita. Kukaan ei tiedä miten syvä lamasta tulee.
Metsäteollisuus
Ei houkuta alan rakenteellisten ongelmien vuoksi.
Konepajayhtiöt: Kone, Konecranes, Outotec
Ovat vientivetoisia ja kärsivät nyt, mutta niissä on ainesta pidemmän tähtäyksen menestyjiksi. Konecraneskin on jatkuvasti kasvattanut markkinaosuuttaan.
Lindströmiä lämmittää se, että Konecranes ja Outotec eivät ole laskeneet osinkoaan. Tämä on signaali siitä, että yhtiön hallituksella on uskoa ja itseluottamusta.
Teknologiaosakkeet
Lindström sanoo, ettei tunne teknologiaosakkeita omikseen, ja kertoo ettei aina ymmärrä mitä teknoyhtiöt tekevät. Hän pohtii, että hänen teknotietämyksellään ehkä kannattaisi luottaa lähinnä Nokiaan.
Teknologiayhtiöt eivät kiinnosta erityisesti siksikään, ettei niistä löydy hyviä osingon – saati kasvavan osingon maksajia.
Artikkelin mukaan osinko on edelleen tärkeä ohjenuora Lindströmin osakevalinnoissa.