Jättimäinen jenkkipankki ja zombiesuosikkini Wells Fargo ylitti odotukset ja sekoitti markkinoita. Osake on 27% nousussa tätä kirjoittaessani. Hyviä uutisia tulee nyt liikaa. Ei tuo Wellsinkään tulos nyt täysin vakuuta. Katsellaan nyt miten hommat etenevät. Monet varoittelevat ettei tämä ole vielä todellista nousua vaan kuolleen kissan napakka pomppu. Itselleni se on ihan sama, jatkan kuukausittaista osto-ohjelmaani, joskin kädet nihkeänä näin kalliin näköisten osakehintojen äärellä. Olisiko niin, että kaikki mätä ei ole vielä tursunnut ulos tästä kuviosta.
Ostin hieman Elisaa. Se oli ensimmäinen ostos pitkään aikaan. Vaikka kaikki näyttää kalliilta, Elisa on poikkeus, eikä ole päässyt nousun makuun. Se on kuitenkin holdilistallani ja hinta kohdallaan. Elisaa on downgreidattu ja myyntejä päällä, mutta osinkoa on luvassa ellei rahoja paiskata johonkin kasvuprojektiin. Hinnanalennustragediaa vaan kehiin. Elisa on kansanosake, joten sen ostaminen ei tuota mitään ylevyyden tunnetta. Sama varmaan Nordean kohdalla, silti voisin kyseistä puljua pilkkahinnalla vielä ostaa.
En ole saanut viritettyä itseäni Lilius-raivoon. Koko kansa tuntuu siinä kollektiivisesti elävän. Paikallislehtien tekstaripalstoilla kansalaiset raivoavat ja sama jatkuu koko kansan ajatusmalleja ohjailevilla median keskeisillä areenoilla. Media kykenee mihin vaan ja sillä on vaarallista voimaa. Eikä mikään ole niin selkeää ja helposti ymmärrettävää tuulipukukansalle kuin populismi. Lehtiuutisessa palkkiokin kääntyy ”osingoksi” koska se on heti avautuva negatiivissävyttinen sana tämän taantuman tuskan ja kauhistuksen keskellä.
Tottakai johdon liialliset palkkiot ovat ärsyttäviä ja ne olisi pyrittävä estämään. Nyt on silti kysymys jostakin muusta: kansa voi pahoin ja se pahoinvointi on saanut äänen!
Anonymous sanoo
Tuo Wells & Fargo on kyllä pankeista niitä parhaita.
Kokemusta rahan siirtelystä jo intiaanisotien ajalta.
(Muistattehan tekstin postivaunujen kyljessä 😉
Wyatt Earp sanoo
Joo, joka toisessa westernissähän tuo vilahtaa. Postivaunut ovat esillä myös yhtiön verkkosivustolla ja vuosikertomuksissa. Jenkitkin tarvitsevat hyviä tarinoita ja historiallista syvyyttä.
kulovalkeaa sanoo
Moi!
Pidän kulovalkeaa -sivustoa. Ajattelin vain, jos haluaisit jatkossa näyttää linkin blogiini sivustollasi.
http://kulovalkeaa.blogit.fi/
ps. En löytänyt yht. tietojasi, joten laitoin tämän kommentin.
Wyatt Earp sanoo
Ok, laitoin blogisi seurantalistaan. Miellyttävää bloggaamista!
Anonymous sanoo
Kiitos mielenkiintoista tietoa