Sijoitustoiminta on kiivennyt tälle vuodelle plussalle 2,6%. Venäjä vetää salkussa nousua.Aivan, suuri ja arvaamaton Venäjä! Maa jossa voi tapahtua mitä tahansa tarjoaa taas hyvää tuottoa sijoittajalle. Rahat vedettiin ensin paniikissa ulos, osakkeiden hinnat laskivat uskomattoman alhaisiksi, ja nyt tyhjiö hiljalleen täyttyy. Morgan Stanley uskoo, että Venäjän pörssinousu kokee mahalaskun ja Maailmanpankin ennusteetkin ovat synkkiä. Ei Venäjälle voi kuitenkaan jättää sijoittamatta siksi että ennusteet pelottavat – päinvastoin.
Venäjä-riski hivuttautuu salkussa koko ajan suuremmaksi. Syy on suomalaisten yhtiöiden lonkeroiden ulottuminen Venäjälle ja tietysti sijoitukset RNE:hen ja RSX:ään. Öljyyn en lähde näillä näkymin mukaan millään Venäjää ja suoraa öljy-yhtiöomistusta eksoottisemmilla instrumentillä.
Tuloskausi on alkanut turhankin positiivisissa merkeissä. Sellainen tekee varovaiseksi ja epäuskoiseksi. Salkun osakkeista Wells Fargo puski ensin markkinoille positiivisia uutisia, Google on pärjännyt hyvin, Basware oikein hyvin ja Nokia näkee valonkajon.
Nokia on turvonnut salkun suurimmaksi osakesijoitukseksi ankaran nousunsa vuoksi. Kurssinousu saa ratkaista millä osakkeilla on suurimmat painot salkussa. Osakkeista nousee varmasti tapauksia, jotka kirivät muita enemmän. En aio laskea tällaisten osakkeiden painoa. Nousun pitää antaa työskennellä salkussa täysipainoisena.
Edellisessä it-romahduksessa tehtiin ensin iso valenousu, joka kääntyessään laskuksi varmasti säikäytti monet ja sai paiskaamaan osakkeet laitaan. Ehkä sama toistuu nytkin.