Osinkojen suuruus on rökittänyt ennusteet kautta linjan. Viime viikolta mieleen jäivät ainakin Teliasonera, Oriola KD, Orion, Sanoma, Stockmann, Nokian renkaat, Raisio. Jopa Ramirent ja Tulikivi maksavat osinkoa ja Tulikivi aikoo olla tänä vuonna voitollinen! Voi tätä tulevaisuudenuskoa, voi tätä huonojen tulosten ja hienojen osinkojen epäpyhää liittoa! Toivoa sopii, että ajat ovat menossa parempaan suuntaan ja jo parin vuoden päästä tavallinen tallaajakin voi sanoa, että pahat ajat olivat ja menivät(taas joksikin aikaa).
Jokaisesta pörssiromahduksesta nousee pienehköjä kultamunia. IT-kuplan jälkeen Marimekko oli sellainen. Tällä kertaa sellainen saattaisi olla Oriola KD. Hinta on nyt 5 euroa, oma keskihinta 2,47. Ensimmäisen erän ostin jo hintaan 1,54 euroa.
Muista salkun osakkeista norjalaisen Fred Olsen Energyn tulos puolittui, samaten osinko. Tänään osake upposi -6% ja lopputuloksena oli, että yhtiö tarjoaa vajaan 5% efektiivistä osinkoa. Tässä yhtiön sopimustilanne.
Jenkkilääkeyhtiö Merck teki kelpo tuloksen ja Kraft Foods alkaa nyt sitten nieleskelemään brittiläistä Cadburya. Kriitikkojen mukaan Kraft maksoi liikaa, otti liikaa lainaa, käytti aliarvostettuja osakkeitaan ja teki tyhmästi rahoitettuaan kauppaa myymällä Pohjois-Amerikan kannattavan pizzabisneksen. Aika näyttää jyrääkö Kraft-Cadbury kehittyvillä markkinoilla.