Yksi tämän vuoden keskeisiä tavoitteita oli pitää kaupankäynti kurissa ja laskea kuluja. Olen perinteisesti imuroinut ja sylkenyt osakkeita tolkuttomaan tahtiin salkussani ja nyt yritän kitkeä huonoja tapojani.
Kuten aiemmin kirjoitin, kaupankäyntikuluni ovat olleet alle 1000 euroa vuositasolla aiemmin vain vuonna 2007.
Tänä vuonna kulut näyttäisivät asettuvan 850 euron paikkeille yli sadalla kaupalla. Se on noin 1% tämän vuoden pääoman keskiarvosta. Viime vuonna luku oli 1,7%. Koen siis olevani matkalla oikeaan suuntaan. Vielä riittää parannettavaa.
Keskimääräinen kulu per kauppa on 7€. Se on noin 1,4% tyypillisestä kertaostoksestani.
Anonymous sanoo
Mikä on kaupankäyntikulujesi tavoitearvo?
Wyatt Earp sanoo
Ihan hatusta vedettynä ajattelin 0,6 % pääomasta vuositasolla. Jos pääsen ensi vuonna siihen, niin punnitsen asiaa sitten uudelleen.
Harkinnassa on myös edullisemman välittäjän käyttäminen kulukurin edistämiseksi. Toistaiseksi asia ei ole edennyt, kaupankäynti vain on vähentynyt.