Lasiteknologiayhtiö Glaston on näköjään solminut nipun uusia sopimuksia Aasiaan. Alkaisikohan tämäkin laiva hiljalleen kääntyä? Yhtiötähän saa pörssistä ihan pohjahintoihin reilulla yhdellä eurolla.
Glastonin käänne parempaan tekisi hyvää listaamattomalle perheyhtiö GWS:lle, joka on viime vuosina rypenyt syvällä. Vuonna 1876 perustettu yhtiö omistaa osakkuusyhtiö Glastonista eli entisesta Kyrosta vuoden 2009 tilinpäätöksen mukaan 33,1%. Tänä vuonna GWS kyntää kuudetta tappiollista vuottaan. Osavuosikatsauksen mukaan liiketulos oli tammi-syyskuussa -7,3 (-26,9) miljoonaa euroa.
GWS:n toimitusjohtaja Andreas Tallberg kertoi Kauppalehti Optiossa syksyllä, että GWS pitäisi saada takaisin osinkoa maksavaksi yhtiöksi parissa vuodessa. Toimarilla on itselläänkin merkittävä omistus yhtiössä.