Samaan aikaan OMXH Cap Tuotto -indeksi on noussut +1,8%.
Kuukauden salkkutapahtumista voisi mainita aikakin sen, että AT&T ostaa Deutsche Telekomin Yhdysvaltain tytäryhtiön T-Mobile USA:n ja hintalappu on 39 miljardia dollaria. Deutsche Telekom saa 8% osuuden AT&T:stä.
Eihän tuo vielä varma kauppa ole vaan vaatii viranomaishyväksynnän. Kun se joskus vuoden päästä tulee, niin lopputuloksena on, että Yhdysvalloissa on kolme valtakunnallista teleoperaattoria ja AT&T:stä tulee Yhdysvaltain suurin matkapuhelinoperaattori ohi Verizonin.
Deutsche Telekomin osake oli uutisen tultua ulos 10% nousussa ja se on tuolle kankealle jättiläiselle aikamoista liikettä.
Täysin toinen on ollut suunta ruotsalaisella Kappahlilla, jota olen taas ostellut salkkuuni. Kappahlilla oli heikko kvartaali, tulos petti pahoin odotukset ja kurssi rojahti keskiviikkona melkein 10%. Kappahlin tuotteet eivät käy kaupaksi ja raaka-ainehinnat nousevat. Myös H&M kärsii puuvillan hinnannoususta.
SEB ja Swedbank laskivat Kappahlin tavoitehintojaan, mutta säilyttivät osta-suosituksen. Osakkeen hinta on nyt 35 kruunua. Finanssikriisin syöverien aikana käytiin alle 30 kruunussa.
Salkun kiipijä maaliskuussa oli Vestas Wind Systems. Äkillinen tuulivoimabuumi alkoi Japanin ydinvoimaonnettomuuden jälkeen.