Pari operaatiota toteutettu. Metson laitoin keskeltä poikki ja myin puolet pois. Jäljelle jääneen omistuksen paino on silti salkun kuudenneksi suurin. Nousua on kertynyt yli 200% ja loppuosa jää liihottamaan salkkuun. Ostin Nokiaa lisää.
Kuukausittaisen osinkotuoton metsästystä amerikoissa
Olen kärsinyt viime aikoina vakavasta kiinnostuksesta korkeita osinkoja maksaviin instrumentteihin, yhtiöihin ja rahastoihin. Minulla on suuri kotimaisten osakkeiden paino salkussani ja yhtiöni maksavat osinkonsa pääosin huhti-toukokuussa. Nämä osakkeet muodostavat salkkuni ydinrungon noin 65%:n painollaan.
Sijoitusvuosi 2009: Maailmanlopun tunnelmista rajuun nousuun
Sijoitukseni ovat toipuneet historiallisen ankarasta finanssikriisistä pikavauhtia.
Kovimpia osingonkasvattajia keväälle 2011
Viime keväänä suomalaisten yhtiöiden maksamat osingot romahtivat 40% edellisvuodesta. Keväällä 2010 odotetaan osinkojen yhä laskevan. Silti on lupa odottaa kohtuullisia osinkoja, ainakin jos on ostanut edullisia osakkeita. On ehkä jopa mahdollista että jotkin yksittäiset osingot yllättävät positiivisesti.
”Uusi normaali” jyrää
Uusi normaali – se on nyt asioiden tila. Mikään ei ole niin kuin ennen. Osakemarkkinoilla ei voi enää pärjätä ostamalla ja pitämällä osakkeita, se on menneisyyttä. Tästä eteenpäin pitää ostaa ja myydä pää märkänä ja pitää osakevälittäjäsi leivässä.
Ehdokkaita joululahjaosakkeiksi
Amer on kiinnostavassa tilanteessa. Tuntuu siltä että pelipakka viritetään uusiksi ja ne brändit voidaan hyvinkin saada kiillotettua. P&G:ltä tulee uusi toimitusjohtaja ja Roger Talermonpitkä aikakausi päättyy. Takana on kahdeksan tulosvaroitusta eli kurjaa mahalaskua märässä rinteessä.Vielä kun Amer tekee alaskirjaukset Salomonista, niin siinä alkaa olemaan jämäkkä pohja mistä uusi toimitusjohtaja voi ponnistaa. Eilen Amer kirmasi reippaasti […]
Panostajalta jämerä osinko, Lännen Teletietoa ostatellaan salkusta
Panostajan osinko meni yli odotusten. Sehän tuossa 0,12€ osingossa on hienoa, että maksetaan helmikuussa, joka muuten on melko hiljaista aikaa osinkorintamalla. Ostohinnalleni Panostaja maksaa minulle osinkoa noin 10%. Ei valittamista. Harvaa osaketta ostatellaan salkustani pois niin kuin listaamatonta Lännen Teletietoa. Olen saanut tänä vuonna monta ostotarjousta kyseisen puhelinyhtiöstä sijoitusyhtiöksi muuttuneen firman osakkeistani.
Edullisen näköisiä luusereita
Kemiran merkkarit on merkitty ja nyt odotellaan Tikkurilan listautumista. Nokiasta puskee joka puolelta niin huonoja uutisia, että toivon pääseväni ostamaan sitä edullisesti. Tätä toivetta voisi tukea osakemarkkinoiden joutuminen edes tilapäiseen matalapaineeseen. Ostosormeni rupeaa syyhyämään vähän päälle 7 eurossa. Muutakin 10 vuoden kurssihistorialla edullista pörssissä näyttäisi olevan – ainakin Tiimari, Martela ja Capman. Martela houkuttaisi 6 euron tienoilta, yhtiöhän on perinteisesti hyvä osingonmaksaja. […]
Blogin kävijämäärässä +700 prosentin piikki
Dubain keissi sai sijoituskarjan kuolinkellot kilkattamaan kiivaasti äskettäin. Voi olla että joku jo myi huolella kasatun salkkunsa laitaan ja hieroi hetken tyytyväisenä käsiään. Onnea ei kestänyt kauan, sillä kurssit kirmaavat taas ja Dubainkin osalta jo uutisoitiin, ettei ihan maailmanlopusta ole kysymys. Blogin kävijämäärässä oli +700 prosentin piikki viime viikon torstaina. Eipä silti ihme, Kauppalehdessä blogia […]
Facebookin osakkeilla käydään kauppaa SharesPost-palvelussa
Facebookin listaamattoman osakkeen arvo on noussut 40% neljässä kuukaudessa, uutisoitiin tänään. Listautumista odotellaan seuraavien 12-18 kuukauden aikana. Tarjolla on Googlen listautumiseen verrattava happening. Osakkeen arvo on nyt noin 21 dollaria, jolla yhtiön markkina-arvoksi saadaan 9,5 miljardia dollaria. Yhtiön osakkeita omistavat lähinnä entiset ja nykyiset työntekijät. Uutisessa kerrottiin myös, että osakkeella voi käydä kauppaa yksityisille osakkeille […]