Ollaan taantumassa, tänään julistettiin. Kansantuote on supistunut puoli vuotta yhtä soittoa. Nyt sitten seurataan päätyykö tämä liukumäki lamaan. Se olisi jotain sellaista kuin yli vuoden kestävä taantuma, johon liittyisi ehkä raju työttömyyden kasvu.
Kuin rahaa polttelisi
Ostin tänään Nokiaa alta 8 euron ja UPM:ää alle 6 euron. Tällainenkin päivä piti nähdä. Entä millaisia päiviä vielä on tulossa? Ehkä parempi kun ei ajattele. Ostot suoritin puhtaasti siltä pohjalta, että excel-taulukkoni mukaan oli aika laskea keskihintaa.
Sijoittaja ristipaineessa
Hullut päivät sitten jatkuvat. Markkinat ovat suunnanneet viime aikoina alaspäin ja pankit ottaneet lukua. Nordeaa lähtee pörssistä alle 4 euron, jenkkipankit ovat syöksyneet viikolla kaksinumeroisin luvuin. Wells Fargollakin on hintalappu jo alle 16 dollarissa. XLF-sijoitustani voisi luonnehtia sijoitukseksi zombieihin. Finanssikriisin ennustaja Nouriel Roubini on tehnyt laskelmia, joiden perusteella jenkkien finanssisektori on ”tosiasiallisesti konkurssissa”.
Polvilleen pudonnut gorilla oli helppo saalis
Lisäsin Nokiaa salkkuun. Gorillan silmät liikkuvat yhä. Hyviä yhtiöitä salkkuun heikkouden hetkinä. Lisää voisi vielä sipaista 11 eurolla. Toisaalta jos kurssi ei valahda noin alas, niin samapa tuo. Salkussa on. En yritä liiaksi tulkita Nokian lukuja.
Nokia luisuu salkkuun, defensiivinen testisalkku jyräsi
Nokia mystisessä luisussa, uutisoidaan tänään. Bulleron urallani olen huomannut, ettei kannata syyttää myyjiä hölmöydestä. Kurssi kertoo livetarinaa siitä missä mennään. Laskevan kurssin takana ei aina ole liioittelu, hedge-rahasto tai nukahtanut meklari. Laskeva kurssi on hälytyssignaali, josta kannattaa kiinnostua.
Pieni siivu Nokiaa salkkuun, TeliaSoneran paluu ja kosto
Vielä säätelen hieman pörssiosakkeiden osto-ohjelmaani, mutta näyttää siltä että se ylettyy nyt kevääseen 2010. Ostot puolitoistatonnia kuussa tai kolmisen tonnia kahdessa kuukaudessa.