Viime vuonna kävin ankarasti kauppaa. Ostinhan osakkeita lukuisissa erissä ja montaa lajia. Kaupankäyntikulut olivat luokkaa 1200 euroa. Se on noin 1,5% vuoden lopun pääomasta, joka samalla oli suunnilleen vuoden korkein pääoma, ja 1,7% alku- ja loppuvuoden pääoman keskiarvosta. Anders Oldenburg mainitsee blogimerkinnässään tunnetusta amerikkalaistutkimuksesta, jossa todetaan arvopaperikaupan maksavan keskimääräiselle rahastolle noin 0,27% rahaston pääomasta vuodessa. Eniten kauppaa käyvillä […]
Uponor piipahti salkussa, TeliaSoneraa lisätty
Kim Lindströmin ”Menesty osakesijoittajana” -kirjaa lukiessa sijoittaminen tuntuu hetkellisesti helpolta ja järkevältäkin touhulta. Toisaalta hektisessä nykyajassa ei tunnu olevan aikaa vaurastua hänen oppiensa mukaisesti ja korkoa korolle -efekti pitää tuhota ostamalla ja myymällä kuin viimeistä päivää. Itse olen tästä esimerkki.
Fokusoin osinkoihin ja defensiivisyyteen
Säädin hieman salkkua ja myin pois Fiskarsin koska jenkkilä näyttää hauraalta. Eivät taida mennä Fisun tuotteet kohta kaupaksi. L&T:n myin pois koska kurssissa on pahaenteistä velttoutta. Fisulla on ostoksessaan sulateltavaa eikä osinko välttämättä hurmaa. Osake ei ole myöskään halpa. Osinko ei ole huikea. En pidä yhtiöistä, joiden kurssi valuu ja osoittaa veren vähyyttä. L&T on […]