Metso maksaa huikean osingon. Sen kurssi on pudonnut komeasti viime loppuvuoden aikana. Ihan sopiva osake osinkosalkkuun.
TeliaSoneraa, Elisaa ja Martelaa osakesalkussa
Uusi viikko ja uudet kujeet, päivät eivät ole sisaruksia jne. Olen tässä viime päivinä säätänyt itselleni uusiksi exceliin osakeseurantaa. Piti tehdä muutoksia kun en enää saa osakkeiden tulostietoja entisestä lähteestä. Mikään ei ole niin hienoa kuin selkeä ja siisti excel-taulukko, joka pistää osakkeet paremmuusjärjestykseen haluamillasi kriteereillä.
Osakkeet myyty
Ilmoitusluontoinen asia: myin osakkeeni. TeliaSonera nousi sopivasti, jotta sain pienen tilin. Myös Elisa nousi, mutta en saanut tiliä. Myös Raute myyty.
Pitkän osakesalkun rakentaminen alkaa tuntua houkuttelevalta
Nokia ja Fed pelastivat rahoitusmarkkinat. Ainakin vähäksi aikaa. Kadut on nyt sen verran pehmeitä sateista ja lämpimästä talvesta, etten uskaltaisi luottaa siihen, että kuin taikaiskusta olemme taas nousussa. Jos elämme laskukautta, iso osa siitä on jo käytetty. Se on aika lohdullista.
Nousukauden gurujen tuho ja laskukauden tekoja(TeliaSonera myyty)
Markkinatilanne on todella surkea. Piensijoittajan kannalta tilannetta ei helpota yhtään se, että sijoitusmarkkinat ovat täynnä sekalaista ja keskenään ristiriitaista tietoa, pika-analyyseja ja näkökulmiinsa lukkiutuvia guruja.
Kevään osinkoja ja pörssinostalgiaa
Pörssisäätiö näyttää kulkevan teknologian eturintamassa. Sillä on nimittäin oma kanava YouTubessa. Sieltä löytyy mm. tämä takavuosien sijoitusvideo ”Online-sijoittaminen”, jossa kerrotaan että pörssikauppaa voi käydä internetissä.
Kurssilasku, osa 1: Torjuntavoitto
TeliaSonera-puolustus kesti maanantain. Se oli salkulleni itse asiassa nousupäivä. Silti vastavirtaan meneminen ei voi jatkua kauan jos markkinoilla huono tunnelma jatkuu. Tuijotan siis myyntinappia ja odotan fedin ratsuväkeä apuun.
Vuosikertomus 2007
Vuodenvaihteen viskit on kumottu kurkusta alas ja on aika palata pelipöytään. Odotettavissa lienee arvaamaton vuosi. Pitää pelata tarkkaa peliä, eikä liian montaa sellaista yhtaikaa. Vuosi 2007 meni loppujen lopuksi ihan hyvin vaikken kummemmin vaurastunutkaan. Salkkuni osakkeiden arvo nousi 3,5 % ja kun tuohon lisätään asuntosijoituksen kautta yllättäen tuloutuneet korkotuotot(en ole raportoinut niitä tässä blogissa, mutta […]
Salkun turvasatama vajoaa
Tukalaa puristusta. TeliaSonera laskee karusti rahastomyyntien jyllätessä ja samaan aikaan tähän puukkoon pitää iskeä kiinni. Hinnanalennus-tragedia on käynnissä. Kestääkö 6,1 euron tukitaso? Saadaanko alkuvuodesta nousua? TeliaSonera-ostokset meni jo limiitin puolelle. Jos alkuvuoden nousua ei tule, olen valmis myymään tämän yritelmän. Sitten on pörssisalkku tyhjä. Aika tylysti tulee mieleen edellinen laskukausi. Asiat näyttävät etenevän uhkaavasti samaa […]
Osakesalkun fokusointia, korkotuottoa käteiselle
S&P500 ja OMX Helsinki sinnittelevät vielä nousussa, mutta OMX Helsinki Cap on rumasti lipsahtanut alle liukuvan 200 päivän keskiarvonsa. Markkinat rykivät pitkän nousukauden jälkeen valloilleen päässeessä turbulenssissa ja ikävät uutiset kasvattavat ja tukevat toisiaan.