Ostin tänään Aspoa, joka on kuin vanha kaveri. Jälleentapaaminen on mieluisa. Edellisen laskukauden aikana ostin Aspoa ja alun miinustelun jälkeen kuljimme yhdessä pitkän tuottoisan matkan. Luovuin osakkeesta joitakin vuosia sitten. Aspo maksaa hyvää osinkoa, pitää huolta omistajistaan ja mahdollisuuksia on myös Venäjällä(kuulostaa huolestuttavalta?). Kun aikoinaan lisäsin Aspoa salkkuuni, alkoi nousukausi muistaakseni noin puolitoista vuotta myöhemmin. Ehkä historia toistaa itseään…
Maanantaina otin ”hillot himaan” XACT Bearilla. Aika korskea teko ja kieltämättä erinomainen ajoitus. Operaation jälkeen nimittäin tapahtui se minkä kaikki hyvin tiedämme eli pörssit Euroopassa ja Yhdysvalloissa ottivat historiallisen sukelluksen. Suojaamaton salkkuni kuprusi hullaantuneitten myyjien käsissä. Tänään kurssit kuitenkin toipuivat ja salkkukin hieman siistiytyi eilisen runtelun jäljiltä. Palautin XACT Bear -suojauksen salkkuun rivakasti.
Wells Fargo sai mennä. Otin siitäkin voitot kotiin. Tilalle otin finanssi-ETF XLF:ää.
Anonymous sanoo
Kun aika monen menestyneen suursijoittajan mukaan ajoitus on mahdotonta niin ei sitä Xact Bearia kannata yhtenään vaihdella. Minusta pääajatus on, että oma osakevalinta on tehokkaampi kuin Bearia vastaavan Tukholman indeksin kehitys. Toki täytyy myöntää, että itselläni on joskus tapana hiukan muutella Bearin painoarvoa salkussa.
PS.
Joko sinut on tavoittanut kutsu talousblogien kirjoittajien tapaamiseen.
Löytyy Piksun kalenterista:
http://www.piksu.net/event
Talousalan blogaajien tapaaminen
Tervetuloa talousalan blogaajien ja vapaiden kirjoittajien tapaamiseen keskiviikkona 22.10 klo 18.00.
Tapaamisessa keskustelemme blogaamisesta ja kirjoittamisesta yleensä, siitä miten parhaiten tavoitamme yleisön ja minkälaisia tyylilajeja kukin preferoi. Keskustelemme myös siitä miten voisimme yhdessä ja verkottumalla paremmin tukea toistemme harrastusta ja työtä kirjoittajana.
Wyatt Earp sanoo
Joo, tottahan tuo on. Itselläni on se vika, että kauppaa tulee käytyä ja salkkua veivatua edestakaisin aivan liikaa. Siitä pitää pyrkiä eroon. Talousblogien kirjoittajatapaamisesta en ollut kuullut aiemmin. Kiitti vinkistä.