Kevään 2011 kiinnostavimpien osingonmaksajien ei pitäisi olla kenellekään mikään yllätys. Oikeastaan se on aika tylsä lista, varsinkin jos pienempien yhtiöiden mahdolliset yllättävänkin hyvät osingot jättää pois. Moisten kanssa en lähde spekuloimaan.
Oma listani on katsaus seurantalistani parhaimpiin kotimaisiin osingonmaksajiin eli pääosin salkussani oleviin osinkoyhtiöihin. Osakesäästäjän elämäni on muuttunut aiemmista vuosista nyt sillä tavalla, että nämä kovimmat osingonmaksajat ovat jo salkussani, enkä ole ostelemassa kiiluvin silmin kevätosinkoja. Holdailen vain näitä ja ihmettelen miten kuukaudet ja vuodet vierivät.
Luultavimmin alan jossakin vaiheessa raportoimaan salkustani tässä blogissa osakekohtaisella tuottoprosentilla. Se on mielestäni havainnollisin tapa kertoa holdaamisesta. Ajattelin lopettaa euromääräisen raportoinnin siinä vaiheessa kun salkun arvo saavuttaa kuusinumeroisen luvun. Tuosta ei tosin juuri nyt ole pelkoa sillä viime viikon tuulettelun jälkeen salkku on taas tipahtanut tukevasti alle 90000 euron. Näin se menee.
Tämän päivän hinnalla hankittuna salkkuni kotimaisia osinkosampoja keväällä 2011 konsensusennusteilla olisivat:
Elisa 7,9%
Orion 7,2%
Sanoma 5,5%
Sampo 5,4%
Aspo 5,1%
Nokia 5,1%
Fortum 4,9%
Teliasonera 4,2%
Panostaja 4,1%
UPM-Kymmene 3,7%
Seurantalistallani ovat myös Martela 6,5% ja Alma media 6,1%, joista kumpaakaan ei löydy salkusta.
Salkkuni ensi vuoden ulkomaiset osinkojyrät:
NLY 15,5%
Marine Harvest 10,5%
Powershares Financial Preferred (PGF) 8,3%
Seadrill 7,9%
Deutsche Telekom 7,5%
France Telecom 6,7%
Mutta suosikkejani ovat ne, jotka maksavat kovinta osinkoa ostohinnalleni. Tässä osinkotuottoja, jotka on laskettu keskihinnoilleni:
Raisio 6,3%
Noista voi sanoa sen verran, että NLY on lyhyessä salkussa. Liian suuret osingot ovat hälytysmerkki ja myymäänkin pitää tarvittaessa olla valmis. Marine Harvest on myös kokelas. Joukon pippurisin yllättäjä on Raisio, joka Rihkon ohjatuksessa on saanut uutta kiiltoa ja tekemisen meininkiä.
Tupakkamies sanoo
Siinä on maukkaita osinkoprosentteja!
20 lappua kun saa itsekin noilla prosenteilla niin voin olla tyytyväinen.
Anonymous sanoo
Millä saat France Telecomin osinkotuotoksi 'vain' 6,7%? Q2-osarissa firma ilmoitti maksavansa osinkoa €1,40/osake tilivuosilta 2010-2012, ja Q3-osarissa tuo vahvistettiin. Kurssi huitelee juuri tänään välillä 17,20-17,30, joten tuotoksi tulee kyllä reilut 8%.
Wyatt Earp sanoo
Joo, olet oikeassa, FTE:n osinko on hieman parempi. Olin jättänyt exceliini vanhan luvun.
Tänä vuonna FTE-ADR:lle maksettiin 1,75 dollaria per osake ennen veroja. Se tekee 7,1% efektiivistä tuottoa tämän päivän hinnalle. Ostohinnalleni osinko on 8,9%. FTE:n kurssihan on ollut viime aikoina kovassa nosteessa. Veroon ja muuhun(adr-fee?) näyttäisi menevän 28% osingosta.
Ei mikään maailman selkein osinkokuvio ja pitää tuota vielä hieman selvitellä.
Anonymous sanoo
Itse "sorruin" pari viikkoa sitten tuohon Deutsche Telecomiin ja muutkin alan ulkomaiset firmat kiinnostavat. Miten noiden osinkojen kanssa on käytännössä mennyt, oletko joutunut niitä jotenkin selvittelemään? Vai onko niistä peritty automaattisesti oikean suuruiset verot ja tuotto ollut sama kuin kotimaisissakin, kuten Elisassa.
jackdalton1951 sanoo
DT:n osingot lienevät verovapaita?
http://www.telekom.com/dtag/cms/content/dt/en/659542 => "The dividend on Deutsche Telekom shares is not subject to taxation."
Muussa tapauksessa pitänee täyttää ja lähettää tämä lomake, koska ennakonpidätys taisi olla 25%:
http://www.steuerliches-info-center.de/SharedDocs/Downloads/EN/KapSt/E-englisch.html
Anonymous sanoo
"DT:n osingot lienevät verovapaita?"
Tulevat lyhentämättöminä tilille, koska Saksa ei pidätä lähdeveroa niistä. Suomen verokarhu vie sitten sen normaalin osinkoveron kokonaisuudessaan.
Wyatt Earp sanoo
Joo, DT:n verotus tuossa jo tulikin selväksi. Jos jollakin on hyvä ja selkeä kuva siitä miten suomalaista France Telecomin omistajaa verotetaan, niin saa kertoilla tänne. Omistan itse näitä molempia osakkeita ensimmäistä vuottani, joten olen vasta "harjoittelukierroksella" mitä tulee näiden verotukseen. Yllätyksiä aina tulee, mutta seuraavan verotuksen jälkeen on taas viisaampi.
jackdalton1951 sanoo
Kauppalehden foorumilla tuosta on ollut keskustelua:
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/message.jspa?messageID=4069403#4069403
Kekkonen sanoo
France Telecomin osakkeista Ranskan valtio perii (Suomen ja Ranskan välisen verosopimuksen vastaisesti) 25% lähdeveron. Tämän voi kokonaisuudessaan hakea takaisin Ranskan verottajalta, mutta prosessi ei ole ihan yksinkertainen eikä kuluton eikä varsinkaan nopea. Tarvittavat lomakkeet ohjeineen löytyvät netistä (myös englanniksi) Ranskan veroviranomaisen sivuilta eli osoitteesta http://impots.gouv.fr; sieltä ne löytää kun 'Rechercher' -kohtaan lätkäisee koodit 5000-EN ja 5001-EN.
Pankkini (Nordea) sanoi, että hekin voivat tuon hakuprosessin hoitaa; palkkioksi taitaisi juuri ja juuri riittää takaisinperittävän veron määrä…
Kekkonen sanoo
Siis vero peritään France Telecomin osingoista, ei osakkeista. Saman ongelman eteen joutuu kaikkien osinkoja maksavien ranskalaisten pörssifirmojen kanssa (meikäläistä noista kiinnostaisi ainakin lääkeyhtiö Sanofi Aventis, jonka osinkotuotto nykykurssille lähentelee viittä prosenttia).