Lääkealan jättiläinen Pfizer maksaa kelpoa osinkoa. Sen kolesterolilääke Lipitor on maailman parhaiten myyvä lääke -tosin patenttisuoja päättyy 2011. Muutenkin firma menettää lähivuosina patenttisuojauksiaan. Uhkaava tilanne näkyy osakkeen hinnassa ja nähtäväksi jää pystyykö Pfizer ison kassansa turvin löytämään uutta suuntaa.
Salkun tuotto tänä vuonna -10%
Tämä on kaikkien aikojen talouskriisi. Maailmantalouden rakenne ja painopisteet muuttuvat. Tämä kriisi on osa muutosprosessia. Kuin huomaamatta ajaudumme taantuman jälkeen maltillisemman kuluttamisen aikakauteen.
Kevään 2009 osinkoennusteiden luotettavuus
Kirjoitin viimeisimmässä tekstissäni etten usko yltiöpäisimpiin osinkoennusteisiin. Niissäkin on downgreidaamisen paikka. Esimerkiksi YIT:n kohdalla tämä voi hyvinkin pitää paikkansa.
Paniikkia!
Halpaa piisaa, mutta koska markkinat kuulemma kohta suljetaan, ei enää kannata mitään ostaa. Tämäkin blogi suljetaan pian ja tiettyjen sanojen käyttö kielletään kokonaan ettei paniikin leviäminen enää jatku.
Ostotavoitehinnat paukkuvat, salkkuun Nokian renkaita ja L&T:tä
Kaksikymmentä osaketta seurantalistallani excelissä on valahtanut tavoitehintoihini. Kaksi näistä on Nokian renkaat ja Lassila&Tikanoja. Ostin siis molempia.
Pohja tai ei, Wells Fargo ok
Salkkuni omistuksista Wells Fargo julkaisi tuloksensa ja on onnistunut kriisin aikana nappaamaan markkinaosuutta vaikeuksissa olevilta kilpailijoiltaan.
Kukaan ei voi taata, millainen tulevaisuus on. Mutta me voimme luvata, että olemme kanssasi kun se tapahtuu
Blogin otsikko ei ole Philip K. Dickin romaanista vaikka niin voisi kuvitella.
Pelastin rahani Kaupthingista, ostin Sampoa ja Ameria
Aion pysytellä vahvasti XACT Bearissa kiinni. Lasku on sen verran hurjaa. Pelastin perjantaina tehdyllä nostolla pari tonnia pois Kaupthingista, jonne olivat jääneet lojumaan. Rahat tulivat suomalaisen pankin tilille maanantaina. Salkussa tapahtunut viime aikoina aika paljon, en ehdi kaikkea tänne reaaliajassa raportoimaan.
Laskukauden ajatuksia
Globaalista talouskriisistä tulee mieleen sota. Se näyttää talouden kaapuun verhotulta rynnäköltä, kolmannelta maailmanpalolta. Uhreja riittää. Silti en vaihtaisi tätä kriisiämme sotaan.
Nokiaa, Panostajaa ja YIT:tä salkkuun
Sysimusta päivä pörssissä. Indeksit -7%. Olemme kriisin sisällä. Tunnelma oli niin ankea, että ostin Nokiaa, Panostajaa ja YIT:tä. Eli osto-ohjelma jatkuu.