Muutamia osakehankintoja on tullut tehtyä. Tässä pieni katsaus salkkuun, jossa uusina mukana mm. Alma Media ja Gazprom.
Kraft Foods jakautuu kahtia
Kraft Foods on kasvanut jättiläiseksi, jonka on aika hajota kahtia.
Kevään 2011 parhaat osingonmaksajat
Kevään 2011 kiinnostavimpien osingonmaksajien ei pitäisi olla kenellekään mikään yllätys. Oikeastaan se on aika tylsä lista, varsinkin jos pienempien yhtiöiden mahdolliset yllättävänkin hyvät osingot jättää pois. Moisten kanssa en lähde spekuloimaan.
Surkea osinkokevät 2010, amerikkalaisvahvistukset haussa
Tutkailin osinko- ja tulosennusteita ja täytyy sanoa että ei tämä kovin hienolta suomalaisille pörssiosakkeille näytä. Luvassa on surkea osinkokevät 2010. Osakkeiden tuloksissa on tälle vuodelle sellaisia romahduksia, että kokemamme pörssiromahdus täysimittaisena on täysin oikeutettu. Taas kerran kävi niin että kurssit ennustivat tulevaa.
Osakepäätöksiä sikaflunssan varjossa
Sikaflunssa on päivän puheenaihe ja herättää pienoista hysteriaa. Isoisäni isä sairasti aikanaan espanjantaudin ja selvisi siitä. Meillä Earpeissa ei ole sen koommin pelätty näitä epidemioita. Jokaisen päivä saapuu joskus iltaan. Sehän on selvä. Siihen asti ostetaan osakkeita ja lasketaan P/E-lukuja. Espanjantautipotilaille määrättiin vahvistavia kamfertintippoja, asperiinia, konjakkia, ja tarpeen vaatiessa sydänlääkkeitäkin. Ensioireiden ilmaantuessa hikoilu ajateltiin hyväksi, […]
Martela osinkokärkeen, osakesalkun hajautusperusta kasassa
Martelalta osingonkorotus 0,60 euroon. Sillä se kiilaa salkkuni kevään kirkkaimpaan osinkokärkeen. Hyvä ettei tätä puljua tullut myytyä, niin kuin tuossa hieman aiemmin suunnittelin. Enää en aio myydä. Holdaaminen on vaikea laji, myyntiajatukset ja salkunsiivous-verukkeet hiipivät mieleen ja tulee pakottava tarve käydä kauppaa. Yritän olla koskematta pitkiin sijoituksiin.
Ostoslistaa Helsingin pörssiin, Huhtamäki ulos
Myin Huhtamäen pois. Tässä tilanteessa en halua pitää tuollaisia velkaisia yhtiöitä. Yhtiön osinko tuskin hivelee sijoittajaa. Huhtamäki voi olla käänneyhtiö, mutta käänneyhtiöt tuottavat kaikista huonoiten jos ne eivät käännykään. Tästä on paljon esimerkkejä.
Kurkistus B&H-salkkuun
Pitkän salkun raotus: Strategia: Sijoitetaan ajallisesti hajauttaen enintään pariinkymmeneen suomalaiseen ja ehkä muutamaan ruotsalaiseenkin pörssiosakkeeseen kolmen vuoden ajan. Tarkoituksena ostaa edullisin hinnoin laadukkaimpia osakkeita ja erinomaisia osingonmaksajia yli taantuman. Osingot käytetään osakkeiden lisähankintoihin. Elisa -odotan yhtiöltä kevään 2009 roiman osingon lisäksi pääomanpalautusta luokkaa 1,5 euroa/osake syksyllä 2008. Ei niin halpa kuin pitäisi salkkuuni, mutta minkäs […]
Arvosijoittajan elkeitä
Pitkän salkun kasaaminen on helkutin rentouttavaa puuhaa. Verenpaine laskee, eikä kämmen hankaa koko ajan pistoolin kahvaa. Salkussa on nyt ennen osinkoja ostetut Orion A, Raisio V ja Huhtamäki, sekä vanhat Martela, UPM-Kymmene, Ilkka2, Lännen tehtaat. Raute putosi jonnekin matkan varrella kun olin pöyhimässä O.K. Corralilla. ”Runnellut ja kelvottomat”, voisi joku luonnehtia salkkuani. Ja onhan se […]
Hyvästit osinkostrategialle, kokeiluja XACT Bearilla, tappioiden sulattelua
Rajua on meno tuon WinCapitan ympärillä. Kuuntele tästä Radio Rockin WinCapita-pätkä YouTubesta. Itse en mokomaan ole sijoittanut, enkä ole kuullut että täällä Tombstonessa kukaan muukaan. Ehkä ihmiset haluavat uskoa ihmeisiin, se on sisäsyntyistä. Sekin tästä tulee mieleen, että sijoitusneuvoja ei kannata mennä antamaan kavereilleen, eikä sukulaisilleen. Jos luulee löytäneensä ”kultasuonen” niin parempi teipata leukaluu kiinni […]