Kevään 2011 kiinnostavimpien osingonmaksajien ei pitäisi olla kenellekään mikään yllätys. Oikeastaan se on aika tylsä lista, varsinkin jos pienempien yhtiöiden mahdolliset yllättävänkin hyvät osingot jättää pois. Moisten kanssa en lähde spekuloimaan.
Tekla raketoi, Nokia hivuttautuu
Ohjelmistoyhtiö Teklan kurssin viime aikojen rakettimaista nousua ei ole voinut olla huomaamatta. Vaikka minulla onkin ylihajautettu salkku, josta Pörssisäätiön Sari Lounasmeri aamun Kauppalehdessä varoittelee, seuraan toki salkkukokonaisuuttani ja yksittäisiäkin osakkeita monella tapaa. Erotan yksittäisen osakkeen epänormaalin käytöksen.
Ruotsalainen Svolder pitää lupauksensa
Postiluukusta pamahti tänään ruotsalaisen sijoitusyhtiö Svolderin tilinpäätös. Ostin yhtiötä taannoin tuomaan tasapaksua osinkoa syksyn hämäryyteen. Yhtiö nousi finanssikriisin suosta, mutta neljäs kvartaali meni heikosti.
Pettymyksiä vaatekaupassa
Salkkuni ruotsalainen vaatenurkkaus vajoaa. H&M:n kvartaalitulos oli 5% huonompi kuin analyytikkojen odotukset ja kurssi rojahti -6,5%. Eilen tuloksestaan avautunut Kappahl petti sekin odotukset ja romahti kuutisen prosenttia. Yhtiö nostaa osinkoa 3,25:een kruunuun, joka tarjoaa noin 5,5% osingon. Kappahl palaa siis osingonmaksajien aateliin finanssikriisin jäljiltä.
Syysosinkoa France Telecomilta
Tänään kilahti tilille France Telecomin syysosinko 0,76 dollaria per osake. Aiemmin yhtiö on maksanut tänä vuonna heinäkuussa 0,98. Yhteensä osinkoa yhtiöltä tulee tälle vuodelle siis 1,74. Veroa osingoista meni 25%. Efektiivinen osinkotuottoprosentti on päivän hinnalla 8% luokkaa. Nämä teleoperaattorit ovat kyllä tasapaksuja osingonjakajia.
Salkkuun sinivalkoisia ja muitakin osinkoja
Salkun osinkorintama vahvistuu. Aiemmin myin pois porauslauttojen vuokraaja Fred Olsen Energyn ja nyt yhtiön on korvannut salkussani Seadrill, jonka syvälle poraava laivasto miellyttää Fredin arsenaalia enemmän. Seadrilliltä odotellaan myös hyviä osinkoja.
Osinkokevät 2011 tulee ja pelastaa!
Ilmassa on osinkosirkuksen käynnistymisen merkkejä. Jo pitkän aikaa mediassa on toisteltu samaa mantraa kevään 2011 valtavista ja ylitsevuotavista osingoista. Näyttää siltä, että tulossa on saaliin jako, yhtiöt laittavat itsensä lihoiksi omistajien hyväksi. Suunnitteilla olevat veromuutokset pelottelevat yhtiöt tuhoamaan vakavaraisuuttaan ja tyhjäämään nurkkansa rahasta.
Go Nokia Go!
Stephen Elopilla, Nokian uudella toimitusjohtajalla on Facebookissa vain 110 ystävää. Tämä on hieman arveluttavaa. Siis ystävien vähyys. Näinä päivinä pitäisi olla nelinumeroinen luku. Vai olisiko niin, että tuo onkin merkki jostakin positiivisesta? Todellisesta sitoutumisesta valittuihin ihmisiin?
Yksi päivä pyyhkäisi pois kuukauden alavireen
Syyskuu lähti pörssissä vauhdikkaasti liikenteeseen, mutta on syytäkin. Meno on ollut aika pehmeää viime aikoina. Yksi päivä pyyhkäisi pois kuukauden alavireen.
Energiaa ulos, energiaa sisään
Teen paraikaa salkun syyshuoltoa. Tutkin salkun heikoiten kehittyneitä osakkeita ja pohdin niiden tulevaisuutta. Hoidan mielelläni salkkuani niin kuin Jack Welch aikoinaan omaa puulaakiaan: annan mieluusti potkut salkkuni heikoimmalle 10%:lle.